maanantai 12. lokakuuta 2009

Viikko on kulunut ja ensimmäinen kuva on täällä

No niin, nyt on viikon päivät väännetty uutta peliä ja on aika katsoa mitä on saatu aikaan. Ensimmäinen kuva pelistä tulee tässä:


No mutta, siinähän on jo saatu varsin paljon aikaan. Sehän näyttää jo varsin kivalta peliltä.

Mutta nyt asiaan, kerronpa mitä kaikkea tuossa kuvassa on.
Ensinnäkin aivan yläkulmassa on kaksi numeroa. Vasemmanpuoleinen numero kertoo FPS:n, joka näyttäisi minun koneellani olevan 107. Peli kuitenkin pyörii maksimissaan 40:ssä FPS:ssä ja luku vain kertoo mihin oma kone parhaimmillaan pystyisi. Jos FPS menee alle 40, peli muuttuu vähän slow motioniksi, joten tässä vaiheessa näyttää vielä hyvältä.
Toinen luku kertoo senhetkisen epätarkkuuden määrän eli kuinka epätarkkaa tykin ampuminen sillä hetkellä on ja kuten kuvastakin huomaa, siellä on kaksi viiva ja pallo, jotka havainnollistavat tykin epätarkkuutta, ja varsin epätarkaltahan se vielä näyttää. Pelissä tulee sitten olemaan varsin monimutkainen tuo tarkkuussysteemi, joten siitä tulee vielä myöhemmin lisää.
Sitten ruudulla näkyy pari sinistä palloa, ne ovat vihollisia, sitten on pari keltaista panoksen näköistä juttua, jotka ovat panoksia ja sitten on vielä pari keltaista tahraa. Ne kertovat mitä pistettä kohti nuo panokset lähtivät lentämään.
Sitten vielä viimeisenä ruudun vasemmassa laidassa on palkki, joka on täynnä jotain jänniä laatikoita. Kuten jo aikaisemmin selvisi, pelissä on taitoja ja tuolla ne eri taidot nyt näkyvät. Laatikoissa sitten näkyy jokaisen taidon expat ja levelit.

Grafiikoista vielä sen verran, että ne tulevat näyttämään jokseenkin tuollaisilta, mutta mikään ruudulla näkyvä ei aivan välttämättömästi ole vielä kiveen hakattu.

Sitten loppuun vielä pari fun factia:
Pelin latautuminen kestää noin 1.8 sekuntia
Peli rohmuaa käynnistyessään 138Mt muistia
Pelin lähdekoodissa on 830 riviä koodia

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti