sunnuntai 25. lokakuuta 2009

Toinen kuva

Toinen kuva on täällä ja edistystä on varsin mukavasti:


Yläkulmassa siis näkyi FPS, joka on nyt 93. Se näyttää sen, mihin oma kone pystyisi, mutta peli on rajoitettu pyörimään enintään 40:ssä FPS:ssä. Toinen luku on vain debug-tarkoituksiin ja se näyttää senhetkisen tarkkuuden.
Sitten mitä uutta on edellisestä kuvasta. Vihollisilla on nyt uusi kuva ja siellä on myös erikokoisia vihollisia, jotka on skaalattu alkuperäisestä kuvasta. Erikokoiset viholliset eivät kuitenkaan vielä eroa toisistaan ja siellä tulee kyllä olemaan erinäköisiäkin vihollisia. Toinen hieno juttu on, että nyt vihollisista jää jälki peliareenalle, kun ne kuolevat. Yksi isompi raato ja muita pienempiä läikkiä. Kaikki piirretään taustana toimivaan valkoiseen kuvaan kiinni, joten niitä ei tarvitse piirtää joka framessa uudelleen, minkä takia peli ei ala pätkimään vaikka ruudulla olisi miljoona raatoa.
Siellä missä oli ennen tyhjiä laatikoita, on nyt myös numeroita. Isompi numero kertoo kyseisen taidon levelin ja pienemmät numerot kertovan expan ja tavoite-expan seuraavaan leveliin. Myös joka tapon yhteydessä ilmestyvät numerot kertovat kuinka paljon mitäkin expaa saa. Myös tykillä on nyt hieman erilaisempi kuva, mutta tuokaan tuskin tulee olemaan se lopullinen.
Ruudulta puuttuu vielä ainakin pisteet, jotka näkyvät sitten oikeanpuoleissa palkissa. Sinne ajattelin laittaa myös FPS:n näkyviin ja joitakin muitakin featureita, joita olen suunnitellut, mutta jotka eivät välttämättä vielä ensimmäiseen betaan tule. Myös grafiikat tulevat jonkin verran päivittymään, ainakin sivupalkkien ja taustan osalta.

Siellä mainitsin jo beta-version, mutta se ei kuitenkaan tarkoita sitä, että se olisi kohta jo valmis. Siitä olaan kullä vielä melko kaukana. Kunhan itse peli on saatu valmiiksi, on vielä ainakin menu ja jonkinlainen loading-ruutukin saatava tehtyä.

Mutta eiköhän tuo nyt ollut taas tuossa.
Loppuun vielä pari fun factia, kuten viimeksikin:
  • Pelin latautuminen kestää noin 2.7 sekuntia
  • Peli rohmuaa käynnistyessään 244Mt muistia
  • Pelin lähdekoodissa on 1525 riviä koodia 
Muistia menee jo aika paljon ja yritän kyllä vähentää sen käyttöä aikanaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti