maanantai 29. marraskuuta 2010

Evolute SourceForgessa

Siitä onkin jo jonkin aikaa, kun tänne jotain kirjoittelin, mutta ei se mitään. Tämä luonnollisesti johtuu siitä, että en enää kehitä Evolutea.
Mutta, lisäsin Evoluten nyt SourceForgeen, jossa sitä voi nyt kuka tahansa kehittää eteenpäin, jos siltä tuntuu. Ajattelin myöskin vielä ilmoittaa, että olen pystyttänyt itselleni oman sivuston, johon kokoan aika lailla kaiken, mitä teen. Joten menkääpä toki vilkaisemaan: www.anttivainio.net

perjantai 14. toukokuuta 2010

Evolute versio 0.7 julkaistu!

Julkaisu!

Nyt on viimeinen versio, jonka minä tulen tekemään, 0.7, valmis. Tällä kertaa tuli vähän enemmän sisältöä kuin edelliseen versioon, nimittäin 10 uutta stage-karttaa ja yksi uusi survival-kartta. Toki mukana on myös pari uutta vihollista ja paljon muuta pientä korjailua. Vaikka tämä jääkin minun viimeiseksi versiokseni, voi kuka tahansa jatkaa pelin kehitystä, koska pelin lähdekoodit on julkaistu GNU General Public Licensen alaisena.

Lataa:
Lataa Windows versio
Lataa Linux versio

perjantai 7. toukokuuta 2010

Staget valmiita

Nyt on saatu kaikki 10 stagea valmiiksi, mikä tarkoittaa sitä, että myös toinen pääkki on valmis. Enää pelistä puuttuu siis pääasiassa vain kolmas survival ja sen jälkeen ei olekaan kuin pieniä loppujuttuja jäljellä. Seuraava versio ei siis ole enää kovin kaukana.

Tuossa vielä kuva siitä, kun toinen pääkki on voitettu:

perjantai 30. huhtikuuta 2010

Pelin kehitys on hidasta

Pelin kehitys on jälleen kerran erittäin hidasta. Tällä kertaa syynä on se, että pääasiassa minun pitäisi nyt vain vääntää iso kasa karttoja, ja koska se ei ole sitä kivinta puuhaa, ei sitä todellakaan koko aikaa jaksa tehdä. Lähes kaikki koodailu onkin siis jo seuraavaa versiota varten tehty.

Tämä karttojen teko on tämän pelin kohdalla erityisen vaikeaa ja aikaa vievää. Tähän peliin ei voi tehdä karttoja niin kuin moniin muihin peleihin, että rakentaa vain radan ja asettelee sinne muutaman vihun sinne tänne, vaan tämän pelin kohdalla pitää asettaa spawnereita, jotka käynnistyvät tietyllä hetkellä ja spawnaavat tietynlaisia vihollisia. Mitään maailmaa ei olla rakentamassa. Pelin monipuolisuus ja monimutkaisuus vaikeuttavat tätä entisestään. Vielä, kun kaiken lisäksi kartan pelaaminen pitää aloittaa joka kerta alusta, kun haluaa testata jotakin uutta juttua, jonka on lisännyt sinne kymmenennen minuutin kohdalle, niin aikaa kuluu testailuihin varmasti todella kauan.

sunnuntai 25. huhtikuuta 2010

Seuraavan version uudistuksia

Nyt vähän tarkemmin siitä mitä seuraavaan versioon tulee:

Kuten jo aikaisemmin sanoin, luvassa on tällä kertaa enemmän sisältöä peliin. Seuraavaan versioon tulee nyt ensimmäistä kertaa kunnollinen Stage-moodi, johon sisältyy kaksi viiden stagen rypästä, joissa molemmissa viides stage on pääkkikartta. Ensimmäinen pääkki on vanha tuttu, mutta toinen pääkki on aivan uusi vihu. Stage-karttojen lisäksi peliin tulee vielä kolmas survival karttakin, ja toisen pääkin lisäksi peliin tulee myös yksi uusi perusvihu (joka on muuten violetti). Näitä uusia vihuja saa sitten vastaansa pääasiassa noissa uusista kartoista.

Näiden lisäksi koodiinkin toki tulee joitakin tärkeitä korjauksia sekä peliin joitakin bugifixejä.

maanantai 19. huhtikuuta 2010

Seuraava versio tulee jäämään viimeiseksi

Olen ajatellut, että en tee enää tämän seuraavan version jälkeen uusia versioita tästä pelistä. Kuitenkin vielä tämän yhden version päätin tehdä, että pelissä olisi ainakin jonkin verran pelattavaa eikä se jäisi aivan pätkäksi.

Pääasiassa olen jättämässä tätä peliä sikseen, koska omasta mielestäni se on varsin huonosti ohjelmoitu. Tein peliä C++ kielellä, mutta koodi on kuitenkin hyvin C-mäistä eli en ole käyttänyt juuri ollenkaan C++ kielen uusia ominaisuuksia. Myöskin monet ohjelmoinnin kannalta tehdyt päätökset olisi voinut tehdä paremmin. Tämän takia peli ei ole ohjelmoitu niin, että siihen olisi todella helppo lisätä uusia ominaisuuksia, kuten uusia vihollisia, vaan aina jotakin uutta lisättäessä joutuu tekemään varsin paljon työtä. Olihan tämä toki ensimmäinen oikeasti iso projektini, joten tuskin on ihme, että koodista ei tullut vielä aivan laadukasta. Kuitenkin opin tästä hyvin paljon ja tulevaisuuden projekteista tulee varmasti paljon parempia.

Lisäksi olen alkanut myös hieman kyllästyä tämän pelin tekemiseen. Olisi kiva opettella taas jotain uutta ohjelmointiin liittyvää esimerkiksi OpenGL-grafiikkaa. Joten seuraavat projektit eivät varmasti tule käyttämään tätä samaa SDL-kirjastoa, vaan jotain muuta.

Vielä loppuun sanon, että ei hätä kuitenkaan ole tämän näköinen. Olen nimittäin päättänyt julkaista pelin lähdekoodit seuraavan version yhteydessä vaapaaseen käyttöön, joten kuka tahansa voi jatkaa pelin kehitystä, ja viedä sen niin loppuun kuin huvittaa. :)

torstai 15. huhtikuuta 2010

Aika jatkaa pelin kehitystä

Nyt on kulunut jo lähes kaksi kuukautta, siitä, kun viimeksi tein Evolutea, ja ajattelin, että nyt olisi taas aika jatkaa. Tällä kertaa näkymättömiä korjauksia tulee paljon vähemmän, kun taas sisältöä tulee enemmän. Seuraavaan versioon on luvassa 10 uutta kartaa Stage-moodiin, sekä yksi uusi Survival-kartta. Peliin tulee myös yksi uusi vihollinen.