perjantai 9. lokakuuta 2009

Miksei enää Game Makeria?

Kuten aikaisemmin kävi jo ilmi, käytin aikaisemmin Game Makeria tekemään pelejä, mutta nyt sitten päätin siirtyä ohjelmointiin ja suoraan käyttämään (sitä vaikeinta) C++:aa. Mutta miksi?

Ensiksikin Game Maker ei ole ilmainen, ellei sitten karsittu version, joka lisää pelin alkuun myös mainoksen, riitä... Ei tietenkään riitä, joten siitä joutuu maksamaan. Ja lähdekoodihan on Game Makerin oma tiedosto, joten peli on luonnollisesti sidottu Game Makeriin

Toiseksi, kun uusi Windows Vista tuli, vanhat Game Maker pelit eivät enää toimineet siinä, vaan piti hommata uusi Game Maker 7 (vaikka sen saikin ilmaiseksi kaikki vanhan Game Makerin omistavat) ja tallentaa pelit uudestaan ajettavaan muotoon, ja näin varmaan joka kerta, kun Windowsista tulee joku vähän erilaisempi versio. En usko, että C-kielellä tehdyillä peleillä olisi tällaisia yhteensopivuusongelmia niin paljon. Game Maker pelejä ei myöskään voi saada mitenkään toimimaan muissa käyttöjärjestelmissä.

Vielä kolmanneksi, Game Maker on tietysti jotenkin rajoitettu. Sillä voi tehdä vain niitä asioita mitä Game Makerissa on. Toki siihen voi ladata lisäosia ja kirjastoja ja opetella Game Makerin scriptikielen ja tällä tavalla saada aikaan kaikkea muutakin. Mutta miksi opettelisin sen scriptikielen, kun voin opetella minkä tahansa muunkin ohjelmointikielen. Tuskin millään Game Makerin kielellä olisi mitään hyötyä tulevaisuudessakaan. Muilla ohjelmointikielellillä kyllä voi saada lopulta paljon enemmän aikaan kuin Game Makerilla. Tämänkin peliprojektin kohdalla olen jo saanut tehtyä joitakin asioita, joita en olisi osannut tehdä Game Makerilla.

En nyt kuitenkaan tarkoita, että Game Maker olisi aivan turha ja huono. Onhan se hyvä niille, jotka eivät osaa muuten tehdä pelejä, mutta silti haluaisivat. Tässä olivat nyt vain ne syyt miksi minä en enää halua käyttää sitä.

Ensi kerralla sitten jotain asiaa jo tästä nykyisestä peliprojektistakin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti